laulaa Elli Haloo Haloo Helsingistä. Niinpä on se totta. Vaikka maailma vaikuttaa mahdottoman suurelta, on mahdollista päästää kaikkialla. Jokainen voi valita oma tavoite mutta se, että todella pääsemme juuri sinne mitä me haluamme riipuu vain meistä. Ei se koske vain matkustamista, se koskeekin omaa elämää, joka kostuu tästä mistä me haluamme ja tästä mistä me teemme suorittaaksemme tavoitteitamme. Minua onnistuu suorittaa tavoitetta - elokuussa sain opiskelupaikan matkailualalla ja pieni opiskelusiekkailu on just alkanut.
Muutama asioita itsestäni alussa. Nimeni on Aga. Olen kotoisin Puolasta. Olen asunut Suomessa kaksi vuotta. Minun kaikkein isoin harrastus, joka liittyy matkailualalle, on vieraiden kielien opiskeleminen. Osan puhua venäjä, englantia, suomea (tai ehkä vielä selkosuomea - voitte itse tarkistaa millainen on minun suomen kielen taso lukemalla tätä blogia). Minä puhun tietysti puolaa ja uskokaa minua, että se on itse asiassa vaikeä kieli myös puolalaisille. Minä opiskele tällä hetkella lisäkielia mutta ne ovat vielä alkeita. Minun tavoite on puhua vaikkapa kymmenen kieltä tyytyväisellä tasolla. Vain kolme on suoritettu. On seitsemän jäljellä. Jokaisella on oma hassu juttu:tässä on minun.
Sen syystä minä menin matkailualalle opiskelemaan. Haluan yhdistää matkailun asiakaspalvelua ja vieraiden kielien osaamista. Onnistuuko se? Katsotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti