maanantai 14. joulukuuta 2015

Paikat Suomessa. Vanajanlinna.


Vanajanlinna... Yksi sana, yksi kartano. Melkein 100 vuotta historiaa. Yksi toivo - päästää sinne työssäoppimaan. Kuka tietää. Ehkä kesällä onnistuu ja voin kirjoittaa enemmän tästä paikasta.

Vanajanlinna rakennutti järven rannalla 1920-luvulla. Tohtori Wilhelm Rosenlew annoi kartanon toiselle vaimolle lahjaksi, vaikka vaimonsa ei oikein pitänyt sitä. Oikeasti, en osaisi ymmartää tätä rouvaa. Vanajanlinna sijaitsee kaupungin ulkopuolella, sen ympärillä on järvi ja peltoja. On rauhallista ja kaunista. Paikka vaikuttaa maagiselta (jotkut miettivät, että siellä kummittelee ja ryhmät, jotka tutkivat paranormaaleja asioita joskus käyvät etsimässä henget, mutta ei se ollut vielä todistettu).
Nykyään kartanossa on hotelli, ravintolan tiloja ja kokoustiloja. Siihen saapuvat julkisia ihmisiä, muun muassa presidentit, artistit.

Minä haluan näyttää paikan luomus, koska Vanajanlinna on paikka, joka erinomaisesti vaikuttaa huomiota.

Näkymä ikkunasta.
Käytävä.
Voi että!
Pieni juhlasali.
Baari pienessä juhlasalissa.
Baari-kellari.
Kattokoristeet..
Baarin henkivartija.
Istukaavaan!
Salakäytävä.
Pääsylippu, kiitos!

Kuka siellä on?
Seuraava baari.
Voi, mitä sarake!

Kellarin ravintola.

Moi, pääsy kielletty! Kokoustiloja ylhäällä!

Pääkäytävä.




sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Puhdistuspalvelu hotelli Emiliassa. Valmistelu työssäoppimiseen.

Matkailuala on todella monipuolinen. Siihen liittyy tietysti matkustaminen. Ja matkustajat usein asuvat hotelleissa. Mitä he toivovat silloin kun pääsevät hotelleihin? Korkea palvelua. Mitä korkea palvelu sisältää? Mun muassa ammattilaiset työntekijät ja hyvä hotellin kunto. Olisiko se kunto hyvä jos olisi siellä likainen? Ei olisi. Siinä tapaulsessa täytyy sanoa, että puhdituspalvelu myös liittyy matkailualalle.
Me osallistuimme kurssikavereiden kanssa pauhdistuskursille. On hyödyllistää tietää miten me voimme parantaa siivoamista ja säästää silloin aikaa. 
Minulla on pieni siivous kokemus paikoilla, jotka tarjoivat majoituksen, mutta en ole ennen siivonut hotelissa. Hotelli Emiliassa oli ensimmäinen mahdollisuus katsoa miten se oikeasti toimii. Onko kiire? Mistä aloitetaan?


Yleensä siivoaminen siellä on juuri selläinen:
1) Otetaan vuodevaatteet pois.
2) Laitetaan uudet vuodevaatteet ja sitten peitto sen pälle.
3) Tarkistaan onko pöytäkirjan laatikossa paperi, kynä ja Raamattu.
4) Otetaan roskit korista, jos ne ovat.
5) Puhdistamme kylpyhuoneessa. Ensin peili, jos on pakko, sitten lavuaari, suihku, WC ja lattia. Emme unohda ripustaa uudet pyyheliinat.
6) Otetaan roskit matolta.
7) Pesemme lattiaa.
8) Sammutamme valot ja pidämme ovet kiinni.

Se on siis siinä. Ei se vaikuttaa vaikealta. Täytyy muistaa, että kannattaa siivota sellaisessa järjestyksessä. Se tekee työtä helpompaa. 
Jos ymmärsin hyvin, kerroshoitaja sanoi meille, että huoneen siivoaminen pitäisi jatkaa noin 15 minuttia. Se riippuu siitä, tietysti, onko likainen. Joskus siivoaminen voi jatkaa lyhyempi, joskus pidempi. Luulen, että hotellin asiakkaan myös täytyy kunnioita työntekijöitä ja pitää hotellihuoneen kunnossa, esimerkiksi poistaen roskit roskakoriin

Lisätieto: käytavassä imuroidaan kerran viikossa. On noin viisi kerrosta, siis luulen, että se jatkuisi liian paljon aika jos pitäisi imuroida joka päivä. Kerran viikossa kulostaa hyvältä.



Minä varmasti kirjoitan enemmän siivoamisesta hotelli Emiliassa sen syystä, että minä pääsen sinne työssäoppimaan tammikuun lopussa ja suoritankin puhdistuspalvelua. Odottakaa siis rauhallisesti seuraavia postauksia hotelli Emiliasta!

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Matkailun e-kauppa. Mikä on hyödyllistä?

Koulun tehtävämme oli tutustua matkailun e-kauppaan ja saada kokemusta e-kaupan käytössä. Tavoitelista: käydä sivulla, kokeilla sivun asiakaspalalvelun, kertoa sivulta muille, eli 3xKS (kannata keksiä joku systeemi ;) ).
Minä valitsin sivun www.hotellivaraamo.fi. eli sivu, jonka avulla löydetään kaikki hotellit ja majoitukset Suomessa. Vain Suomessa. Kirjoitin esimerkkikohde (siinä tapauksessa valitsin hotellit ja majoitukset Helsingissa - oli läydetty muutama majoitusmahdollisuutta). En voinut tehdä koko vahvistusta, koska en lähettänyt lomakkeen, joka täytyi täyttää - lähettäminen ei ollut tavoittetta. Tarkistamalla sivun käyttöä, minä voisin arvioida sivun osat. Ne kaikki ovat arvioitu taulukossa alhaalla perustelun mukaan: 

Arvioitava osa-alue

Arvosana (1 - 5)
Perustelut
SIVUJEN ULKOASU JA SISÄLTÖ
3,5

Ensivaikutelma
3
Ihan perusnäkö. Vaatimaton.
Selkeys
5
Asiakas tietää suoraan mitä täytyy klikata
Värit
4
Vaikka on vain harma ja oranssi, minä tykän niistä - näkö ei ole silloin järkyttynyt silmille.
Luettavuus
5
Sopiva fontti, tarpeeksi tietoja pääsivulla.
Animaatioiden käyttö
3
Sivun ylhäällä on kolme mainosta. Ihan vaatimattomat. Vaikuttaa sopivilta sivulle, vaikka eivät ole erikoisia.
Tuote-esittelyt (tarkkuus yms.)
3
Sivun alhaalla löydetään hotellien merkkejä. Vain.



SIVUJEN TOIMIVUUS
5

Latautumisnopeus
5
Ladataan todella nopeasti
Navigointi
5
Perusnäkön hyvä puoli on niin, että tietojen etsiminen ei jatku pitkän aika.
Hakutoiminnot
5
Asiakas antaa saapumis- ja lähtöaika, kaupungin ja hotellin nimi, huoneen ja ihmisten määrä siis kaikki tiedot, jotka tarvitetaan kun järjestetään yöpymistä
E-kauppaan löytäminen
5
Sivun löydetään ilman ongelmaa. Lisäksi sivun nimi on todella "catchy" kaikille, jotka etsivät majoituspaikoja ja sen syystä ja vaikuttaa huomiota.
Tuotteiden löytäminen
3,5
Joskus minun täytyi odottaa ihan pitkän aika, joskus tulos oli löytetty todella nopeasti. Ehkä se riippuu netin nopeudesta.



VARAAMINEN JA MAKSAMINEN
3,5

Hinnoittelu/e-alennukset
3,5
Vain jotkut majoitukset antavat tieto "hinnat alkaen"
On-line – varauksen tekeminen
-          vaivattomuus
-          selkeys
4
Alussa täytyy täyttää lomakkeen ja odota vastausta. Ei se ole sopivaa kaikille, joiden on pakko tilata majoituksen heti MUTTA lomaketta lähetetään samalla sivulla - ei täytyy etsiä muita sivuita tai klikata muihin sivuihin Tiedot, jotka täytetään ovat ihan perus, siis nimi, sukunimi, puhelimen, sähköpostiosoite. Kanatta vain tietää miloin saapumme hotelliille ja milloin lähdemme hotellilta.
On-line – varauksen maksaminen
-          maksutavat
-
Ei ole tietoa. Maksutapa varmasti riippuu majoituspaikalta.

Asiakaskokemus:
-          paremmuus
-          nopeus
-          miellyttävyys


3,5
Hotelleja löydetään todella nopeasti mutta en osa vastata kauanko odottaisin vastauksen. Tämä on hyvä tapa järjestää majoituksen kun emme tarvitse sitä heti. On silloin mahdollista tarkistaa hotelleja, kirjoittaa kysymyksia, odottaa vastauksia, valitaa lopussa parasta hotellia. Mistä minä itse tykkäsin oli niin, että hotellin ja majoituksen nimi mukaan on osoite ja kartta

Yleinen arvio on 4, joka näyttää keskiarvo. Sivu kerää kaikki tiedot, jotka koskevat hotelleja. Täytyy merkitä, että sivun avulla emme varaa majoitusta heti. Minun vain tarkistin miten yleisesti sivu tomii, onko hyödyllinen asiakkaile, onko tiedot selviä muille, onko pakko klikata sataa kertaa sitten että me löydämme mitä me haluamme. Yleinen arvio antaa yleisen vastauksen: sivu toimi hyvin, on selkeä, kannattaa päästää sinne kun järjestetään matkaa. Sivun käyttäminen on erittäin helppo ja minä itse luulen, että se on sivun hyvä puoli. Ei muuta kuin etsikää majoituksen sen sivun avulla!

P.S. Jos tulee ongelma varausen kanssa on mahdollista soittaa asiakaspalveluun arkisin kello 9:00 - 16:00 tai ottaa yhteyttä sähköpostin avulla.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Fyysisesti ja psyykkisesti hyvässä kunnossa töissä.

Työ voi olla mielenkiintoinen, vaativa, raskas, kehittävä, tylsä, tyhmä, ei sopivaa - ihan mitä vaan. Joskus on vaikeaa kuvata omaa työtä, joskus täytyy vain yhden sanan kuvaamaan olemmeko me tyytyväisiä vai emme. Tietysti, vain jotkut voivat onnelisesti sanoa, että heidän työnsä yhdistää sekä hyvää palkkaa että harrastusta. Mutta muut ovatkin tyytyväisiä vaikka työpaikansa ei olenkaan liittyy omaan harrastukseen. Salaisuus on niin, että hyvä työ koostuu hyvästä kunnostä - fyysisesti ja psyykisesti hyvästä kunnosta, siis se kostuu tavallisesta, omasta elämästä, miten vietetään vapaa aikaa, mihin aikaan syödään ruokaa, mihin aikaan mennään nukkumaan, onko meillä pahoja tapoja (minä poltin tupakkaa muutama vuotta ja luulen, että polttaminen loppu oli paras päätös - polttaminen vaikuta ennen kaikkea terveydeltä mutta myös se vaikuta työpäivältä - minä tarkoitan tupakointtitaukoja, jotka voivat jatkua kauan kun työtehtävä odotta meitä). Hyvä tasapaino näiden kahden ominaisuiden välillä on todella tärkeä kun toivomme on olla tyytyväinen töissä. En osa selvittää täydellisesti mikä on kultainen keskitie kaikille, mutta voin kirjoitta mikä on miellestäni paras omasta kokemuksesta. Terveydellinen työntekijä on tehokas työntekijä, joka kalua ja yrittää olla itse paras. Ei ole tehokasta työntekijää, kun on huono olo tai kun on huono fyysinen muoto. Yksi osa vaikuttaa toisalta. Saammeko me parantaa sitä joten? Täytyy vastata mistä riippuu hyvä olo, hyvä kunto. Hyvään kuntoon liittyy muun muassa: oma harrastus, hyvät suhteet muiden kanssa, tarpeeksi nukuminen tuntien määrä (tämä on erittäin tärkeä - väsymys ei vaikuta hyvältä omalle kunnolle). Hyvä fyysisesti kunto järjestetään eri tavalla muille. Monille riitää, että kävelevät silloin talloin ulkona, Jotkut käyvät usein kuntosalilla. Minä itse tiedän, että hyvä fyysisesti kunto antaa paljon tehoa töissä. Siihen liittyy myös ergonomia. Tavaroiden nostaminen, liikkuminen, seisominen vaikuttaa meidän asentelta. Ei se ole eriläistä, kun me puhumme työstä missä istutaan paljon. Istumalla tuolilla täytyy hoitaa hyvää asennetta. Tarkkailemalla nitä sääntöjä työpäivän jälkeen meiltä löytyy vielä tehoa viedä mielenkiintöistä aika perhen tai kavereiden kanssa.



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Tapahtumat Suomessa. Ravintolapäivä.

Muutama päivä vuodessa Suomessa on ravintolapäivä, kun jokainen voi myydä omaa ruokaa ilman lupaa. Ei täytyy olla yritystä, ei täyty maksaa kenellekään. Täytyy vain löytää tilla mistä myydetään ruokaa ja täytyy keksiä jotain, joka vaikuttaa asiakkaiden huomiota. Eilen kurssikavereiden kanssa järjestettiin oman kahvilan. Me myimme kuppikakkuja, eli muffinseja ja kahvia, teetä, mejua. Minä luulen tätä kahvilaa hienoksi kokemuksi.
Kaikki oli järjestetty ihan tarkasti. Kuka tulee? Kuka myy? Kuka mainostaa? Kuka tee ostoksia? Kuka leipoo?
Meillä oli flyereita, joiden mukaan asiakas sai alenuksen: kahvi eurolla kun ostetaan lisäksi muffinsin.
Lauantaina aamulla me tapasimme meidän myyntitilassa järjestämääm pöytien asetuksen, leipomon hinnasto ja tutustua leipomon resepteihin (mikäli asiakas kysyy myyjältä muffinsin komponenteista - ja itse asiassa asiakkaat kysyivät tästä ihan usein).
Myymala on ennen kaikkea hyviä tuotteita ja hyvä markkinointi. En minä oikeasti miettinyt, että se on niin tärkeä. Hienonäköisiä leipomoksia eivät ole tarpeeksi - kurssikavereiden, jotka ottivat flyereita ja menivät ulos tai käytävälle, täytyi vaikuttaa huomiota, mitä on mielestäni kaikkein vaikein. Miksi? Mitä varten? Mihin? Milloin? Missa? Täytyy vastata sellaisia kysymyksiä jo ennen, kun asiakas kysyy. On vaikea sanoa niin plajon hyödyllisiä tietoja lyhyessa ajassa niin, että asiakas seisahtua kuuntelemaan. Kun minä olin mainostamassa kahvilan, minä laskin kuusi eriläistä asiakkaiden ryhmää:

1) Ihmiset, jotka pysähtyivät kuuntelemaan minua ja menivät kahvilaan. 

2) Ihmiset, jotka pysähtyivät kuunetelemaan minua ja eivät menneet kahvilaan.

3) Ihmiset, jotka eivät täydellisesti pysähtyneet kun minä kerroin mutta menivät kahvilaan.

4) Ihmiset, jotka eivät täydellisesti pysähtyneet kun minä kerroin ja eivät menneet kahvilaan.

5) Ihmiset, jotka eivät olleet kiinnostuneita ollenkaan mutta sanoivat "Kiitos".

6) Ihmiset, jotka eivät olleet kiinnostuneita ollenkaan ja eivät sanoneet mitään.

Tietysti ei jokaista halua kuunnella "Tervetuloa kahvilaan! Meillä on tuoreita leipomoksia jne., jne." Mutta tilanne, kun potentiaalinen asiakas ei sanoo mitään ja tekeytyy, että ei huomio minua, on mielestäni epäkohtelias.

Sellainen uusi haaste on jo ohi. Tässä oli pitkän ja vaativaisen päivän. Mutta me kaikki olimme tosi tyytyväisiä sen syystä, että tapasimme samassa paikassa ja porukalla teimme jotain mielenkiintoisen. Tämä kokemus opetti meitä, että seuraava kertaa meille taas onnistuu järjestää jotain yhdessä.

Alla minä lisään muutamia kuvia kahvilastamme:


Juustokakku.

Mustikkamuffinsit.

Sitruunamuffinsit.

Tunnin ennen avaamista.

Avaaminen.

Myynti meni erittäin hyvin.


Loppumyynti. 1 euro per kappale.


tiistai 17. marraskuuta 2015

Saksalaiset saapuvat Suomeen. Tervetuloa!

Mitä tapahtuisi jos minusta tulee opas? Mitä tapahtuisi jos minun ensimmäinen iso homma olisi järjestää matka Suomeen saksalaisen ryhmään? Kaksikymmentä seniorimatkustajaa Hampurista, jotka haluavat tutustua "Suomen yhteiskuntaan, historiaan, kulttuuriin ja luontoon mahdollisimman monipuolisesti". 

Milloin? Kohta (ei ole pitkää aikaa, mutta älä stressiä!)
Kauanko? 6 yötä 
Sunta? Etelästa pohjoiseen ja takaisin.


Muistipainot: joka päivä loppuu noin klo 19-20, iltaohjelma, puoli päivä ostoksen tekemistä varten, yksi yöpyminen missä on mahdollisuus saunoa ja nauttia auringonlaskusta joko järven tai meren rannalla

Matka on ollut järjestetty sedän Googlen avulla
Challenge accepted!

Päivä 1 (14.12.2016):
Klo
Km
Reitti/kohde
Ohjelma
6:30 - 13:15


lento (KLM) Hampurista Helsinkiin (vaihdos Amsterdamissa)
13:45

Helsinki-Vantaa lentokoneasema
kokoontuminen oppaan kanssa ja siirtyminen bussille
14:00 - 14:30
20,5

matka lentokoneasemalta Helsinkiin
14:30

Kalevankatu 3, Helsinki
Saapuminen ravintolaan Kosmos Oy:n
14:30 – 15:30


päivällinen
15:30
1,2

lähtö Original Sokos Hotellille Presidentti, sisäänkirjautuminen
15:35

Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki
sisäänkirjautuminen
16:00


iltakahvi
16:30 - 16:40
1,7

lähtö hotellilta Kauppatorille
16:40 - 17:20

Kauppatori
kävely torin ympäristöllä: satama ja Uspenskin katedraali
17:20 - 17:35
ei määritelty

lähtö Suomenlinnaan
17:35 - 19:20

Suomenlinna
kävely Isossa Mustasaaressa ja Susisaaressa
19:20 - 19:35
ei määritelty

saapuminen torille
19:35 - 20:00
2,6

kävely hotellille Senatintorin läpi
20:00


illallinen hotellilla
20:45


yöpyminen




Päivä 2 (15.12.2016):
Klo
Km
Reitti/kohde
Ohjelma
8:00


aamiainen
8:45


lähteä hotellista
8:50 – 9:35
51,2

lähtö Vanhaan Porvooseen
9:35 – 11:00


kävely Vanhassa Porvoossa, vapaa aika
11:00 – 11:30

Mannerheiminkatu 2, Porvoo
aamukahvi Porvoon Paahtimo Bar & Café:ssa
11:35 – 15:00
311

lähtö Savonlinnaan




15:00 – 16:00

Kansallismuseo, Olavinlinna
museon opastus
16:00 – 16:05
0,13

kävely Original Sokos Hotellille Seurahuone
16:05

Kauppatori 4-6, Savonlinna
sisäänkirjautuminen
16:10 – 17:00


päivällinen
17:00 – 17:30


vähän aikaa itselle
17:30 – 17:40
0,6

lähtö umahalliin PikkuSaimaa
17:40 – 19:00

Uimahallinkatu 2, Savonlinna
levähdys uima-altaalla
19:00 – 19:10
0,6

lähtö hotellille
19:10 – 20:00


vaapa aika (mahdollisuus kävellä torille)
20:00


illallinen hotellilla
20:45


yöpyminen




Päivä 3 (16.12.2016):
Klo
Km
Reitti/kohde
Ohjelma
8:00


aamiainen
8:45


lähtö hotellista
8:45 – 10:45
159

lähtö Kuopioon
10:45 – 11:20

Kauppakatu 22, Kuopio
aamukahvi kahvilassa Kaneli
11:20 – 11:30
2,9

lähtö Puijon tornille
11:30 – 12:00

Puijontie 135, Kuopio
aika tornilla
12:00 – 13:55
171

lähtö Kajaaniin
14:00 – 15:00

Kauppakatu 26, Kajaani
päivällinen ravintolassa Ranch
15:00 – 18:50
337

saapuminen Rovaniemelle, Chalet hotellille
19:00

Antinmukka 4, Rovaniemi
kirjautuminen
19:15


illallinen
20:00-23:00


aika hotellin rantasaunassa
23:00


yöpyminen



Päivä 4 (17.12.2016):
Klo
Km
Reitti/kohde
Ohjelma
9:00


aamiainen
9:45


lähtö hotellista
9:35 – 9:55
3,2

lähtö Safarticaan
9:55

Koskikatu 9, Rovaniemi
saapuminen Safarcticaan
10:00 – 16:00


päivä Rovaniemeella: Joulupukin Pajakylä Napapiirillä, matkamuistomyymälä, moottorikelkkailu, buffetlounas, porotila, Napapiirin ylittäminen
16:00 – 18:35
208

lähtö Ouluun


Pakkahuoneenkatu 16, Oulu
Saapuminen hotellille Original Sokos Hotel Arina
18:40


kirjautuminen hotellille
18:50


illallinen
19:30 – 19:35
0,11

lähtö baariin St. Michael
19:35 – 22:00

Hallituskatu 13-17, Oulu
eriläisten oluiden maistelu
22:00 – 22:05


lähtö hotellille
22:05


yöpyminen


Päivä 5 (18.12.2016):
Klo
Km
Reitti/kohde
Ohjelma
8:30


aamiainen
9:00 – 10:40
131

lähtö hotellilta Ylivieskaan
10:40 – 11:20

Savarinkatu 2, Ylivieska
aamukahvi kahvilassa Mokkapannu
11:20 – 14:10
245

lähtö Jyväskylään
14:10

Kauppakatu 35, Jyväskylä
kirjautuminen hotellille Original Sokos Hotel Jyväshovi
14:20 – 15:00


päivällinen
15:00 – 15:10
4,8

lähtö ostokselle
15:10 – 20:10

Kylmälahdentie 6, Jyväskylä
ostokset Keljon Kauppakeskuksessa
20:10 – 20:20
4,8

lähtö hotellille
20:30 – 21:10


Illallinen hotellilla
21:10


yöpyminen



Päivä 6 (19.12.2016):
Klo
Km
Reitti/kohde
Ohjelma
8:00 – 8:30


aamiainen
8:30 – 10:55
189

lähtö Hämeenlinnaan
10:55

Vanhakaupunginkatu 19, Hämeenlinna
saapuminen Militaria Museoon
11:00 – 12:15


opastus museossa
12:15 – 12:25
1,1

siirtyminen Palanderin Taloon linnan alueen läpi
12:25 – 13:00

Linnankatu 16, Hämeenlinna
opastus museossa
13:00 – 13:05
0,85

siirtyminen Sibeliuksen syntymäkotiin
13:05 – 14:35

Hallituskatu 11, Hämeenlinna
opastus museossa
14:35 – 14:40
0,45

siirtyminen ravintolaan Rosso
14:40 – 15:40

Sibeliuksenkatu 3, Hämeenlinna
päivällinen
15:40 – 18:00
198

lähtö Raumaan
18:00

Vanhankirkonkatu 26, Rauma
kirjautuminen hotellille Vanha Rauma Oy
18:10 – 18:15
0,55

lähtö Vanha Kaupunkiin
18:15 – 19:30

Vanha Kaupunki, 26100 Rauma
kävely Vanhassa Kaupungissa
19:30 – 19:35
0,55

lähtö hotellille
19:40 – 20:10


illallinen hotellilla
20:10


yöpyminen
















Päivä 7 (20.12.2016):
Klo
Km
Reitti/kohde
Ohjelma
8:00 – 8:30


aamiainen
8:30 – 9:50
93,4

lähtö Turkuun
10:00 – 11:30

Linnankatu 80, Turku
opastus museossa
11:30 – 11:40
2,8

siirtyminen kahvilaan
11:40 – 12:20

Läntinen Rantakatu 13 b, Turku
aamukahvi kahvilassa Qwensel
12:20 – 14:00
160

lähtö Espooseen
14:00 – 15:15

Louhentie 16, Espoo
päivällinen
15:15 – 15:40
27

lähtö lentokoneasemalle
15:40 – 16:05

Vantaan lentokoneasema
odotusaika tiedotustilaisuuteen
16:05 – 16:35


tiedotustilaisuus
16:35 – 18:05


odotus lentoon
18:05 – 21:40


lento (KLM) Helsngista Hampuriin (vaihdos Amsterdamissa)


Oma mielipide tehtävästä:
Tässä voisi olla itse asiassa matka bussilla. Järjestää matka kuudelle yölle oli ihan haastavan työn. Totta kai, minä voisin viedä matkailijat suoraan Rovaniemelle näyttämättä heille muita Suomen kaupunkeja. Mutta sekä etelässä että pohjoisessa että idässä että lännessä että keskellä on niin paljon mielenkiintoisiä paikkoja joka kannatta näyttää. Minä siis päätin, että saksalaiset matkailijat viettävät Rovaniemella vähän aikaa sitten että voivat matkustaa ympyrä Suomi. En minä halunut järjestää yhden sunnan etelästä pohjoiseen, sen syystä matkailijat viettivät vähän aikaa muilla alueilla. Luulen, että oikeasti saapuvia matkailijoita voisivat tutustua vähän Suomen kultturiin.

Porvoo ei ollut merkitetty sen syystä, että voisin valittaa van kymmenen suntaa!