perjantai 27. marraskuuta 2015

Fyysisesti ja psyykkisesti hyvässä kunnossa töissä.

Työ voi olla mielenkiintoinen, vaativa, raskas, kehittävä, tylsä, tyhmä, ei sopivaa - ihan mitä vaan. Joskus on vaikeaa kuvata omaa työtä, joskus täytyy vain yhden sanan kuvaamaan olemmeko me tyytyväisiä vai emme. Tietysti, vain jotkut voivat onnelisesti sanoa, että heidän työnsä yhdistää sekä hyvää palkkaa että harrastusta. Mutta muut ovatkin tyytyväisiä vaikka työpaikansa ei olenkaan liittyy omaan harrastukseen. Salaisuus on niin, että hyvä työ koostuu hyvästä kunnostä - fyysisesti ja psyykisesti hyvästä kunnosta, siis se kostuu tavallisesta, omasta elämästä, miten vietetään vapaa aikaa, mihin aikaan syödään ruokaa, mihin aikaan mennään nukkumaan, onko meillä pahoja tapoja (minä poltin tupakkaa muutama vuotta ja luulen, että polttaminen loppu oli paras päätös - polttaminen vaikuta ennen kaikkea terveydeltä mutta myös se vaikuta työpäivältä - minä tarkoitan tupakointtitaukoja, jotka voivat jatkua kauan kun työtehtävä odotta meitä). Hyvä tasapaino näiden kahden ominaisuiden välillä on todella tärkeä kun toivomme on olla tyytyväinen töissä. En osa selvittää täydellisesti mikä on kultainen keskitie kaikille, mutta voin kirjoitta mikä on miellestäni paras omasta kokemuksesta. Terveydellinen työntekijä on tehokas työntekijä, joka kalua ja yrittää olla itse paras. Ei ole tehokasta työntekijää, kun on huono olo tai kun on huono fyysinen muoto. Yksi osa vaikuttaa toisalta. Saammeko me parantaa sitä joten? Täytyy vastata mistä riippuu hyvä olo, hyvä kunto. Hyvään kuntoon liittyy muun muassa: oma harrastus, hyvät suhteet muiden kanssa, tarpeeksi nukuminen tuntien määrä (tämä on erittäin tärkeä - väsymys ei vaikuta hyvältä omalle kunnolle). Hyvä fyysisesti kunto järjestetään eri tavalla muille. Monille riitää, että kävelevät silloin talloin ulkona, Jotkut käyvät usein kuntosalilla. Minä itse tiedän, että hyvä fyysisesti kunto antaa paljon tehoa töissä. Siihen liittyy myös ergonomia. Tavaroiden nostaminen, liikkuminen, seisominen vaikuttaa meidän asentelta. Ei se ole eriläistä, kun me puhumme työstä missä istutaan paljon. Istumalla tuolilla täytyy hoitaa hyvää asennetta. Tarkkailemalla nitä sääntöjä työpäivän jälkeen meiltä löytyy vielä tehoa viedä mielenkiintöistä aika perhen tai kavereiden kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti