perjantai 29. tammikuuta 2016

Matkusta ympäri maailma!


Työssäoppiminen on jo alkanut. Mutta haluan kirjoittaa tähän mielenkiintoisesta hommasta, joka vietettiin koulussa ennen lähtöä työssäoppimiseen. Me järjestettiin koulussa kultturipäivän, jonka aikana vieraillamme oli mahdollisuus tutustua muihin kulttureihin, katsoa upeita elokuvia, opiskella tanssimaan, kokeilla kansaivallista ruokaa. Meillä oli viisi pajaa: Puolan, Saksan, Espanjan, Kiinan, Kongon ja Ghanan. Ateriana meillä oli pretzeleita, omena- ja juustokakkua, riisia, oliiveja, valkosipulileipää. Jokaisessa pajassa oli jotain erikoista ja "omaa". 
Minä, puolalaisena, valmistelin Puolan pajan. Koulukavereiden Hannan kanssa me tarjoimme omena- ja juustokakun. Kakut maistuivat ihmisille. Maistelemisen aikana me voisimme tutustua ihmisiä Puolaan kultturiin.
Ennen sitä päivää minä mietin miten minä voin vaikuttaa ihmisten huomiota näyttämäällä Puolan omituisuuksia. Minä tiedän, että jokainen on ennen kullut jotain Puolasta. Suomen ja Puolan välillä on Itämeri. Danzig, Varsova tai Krakova ovat kuuluiset kaupungit. Adam Malysz ja Robert Lewandowski ovat kuuluiset urheilijat. Puolan historia on mielenkiintoinen mutta toiselta puolelta myös surullinen. Puolan historian esittelystä varten täytyisi järjestää vähintään muutamatoista tuntia.
Minä halusin näyttää jotain, joka vaikuttaisi nuorten huomiota mutta, lisäksi, vähän tyypilista kultturia. Minä valitsin Sylwester Wardegan naurettavat elokuvat, jotka voi katsoa hänen Youtuben kanavasta, kirjoittamaalla SA Wardega. Varmasti monet on ennen nähnyt elokuva nimellä Mutant Giant Spider Dog missä koira, joka on pukeuduttu hämähäkiksi juoksee Varsovan alueella ja pelästyttää ihmisiä. 157000000 ovat jo nähneet tämän elokuvan.
Toinen esitys oli taidemaalarin Zdzislaw Beksinskin maalaukset. Taitelijan tarina oli surullista. Hän oli murhattunut vuona 2005 omassa kodissa. Sitä pidätettiin nuori poika, joka työskenteli Beksinskille, koska maalari ei halunut lainata rahaa.
Muuten meillä oli Nobelin palkinnon voittajien kirjat suomeksi, jotka Hanna lainasi kirjastosta. Olivat Wislawa Szymborskan ja Czeslaw Niemienin runot. Hanna halusi lainata myös Andrzej Sapkowkin The Witcher, mutta valitettavasti sitä ei ollut kirjastossa.

Valko-punainen pöytäliina, kakut, esitykset ja kirjat - Puolan paja.

Perustiedot Puolasta.

Kiitokset Hannalle auttamisesta!

Luulen, että kulttuuripäivän meni hyvin. Oli taas ihana mahdollisuus tehdä jotain mielenkiintoista porukalla. Minulle ja muille ulkomaalasille koulukavareille tuli iso haaste keksiä mitä me näytamme, mitä tarjoamme ja miten me tehdään sitä. Hauska oli myös se, että meidän suomalaisten koulukaverit auttoivat meille paljon valmistamaalla ja näyttämäälla pajoja. On eritain hyvin, että kultturi voi yhdistää meitä, opettaa meitä ja, lisäksi, auttaa ymmartää toisiaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti