maanantai 28. maaliskuuta 2016

TOP. Hotelli Emilia. Viikko 7.

Siinä viikolla minä olin mukana pelkästään siivoamista. Olin kerroksilla missä monet jutut olivat jo minulle tuttu. Minä tein tavallisia asioita. Minä purkin vuodevaatteet, petin sängyt, siivosin pinnat, heitin roskat pois, pestin latiat. Vein myös aikaa kylpyhuoneissa, missä en ole silloin vielä siivonnut. Alussa otan pois kaikki pyyhkeet. Määrä riippuu huoneesta. Jos on yhen hengen huone kylpyhuoneesta löytyy kolme pyyhetta: iso, pieni ja matto. Kahden hengen huoneesta löytyy viisi pyyhetta: kaksi isoa, kaksi pienta ja matto. Jokaisesta kylpyhuoneesta löytyy lisäksi lasia, lisä WC-paperia ja hiustenkuivaaja. Minun täytyy tarkistaa löytyykö vielä saippua syöttölaiteesta suihkun vieressä. WC-paperin loppureunasta minä teen kolmiota. Sitten alkan peilin, pinnojen, hanojen pesemistä. WC on pesty vasta sen jälkeen. Viimeisena minä pesen latiat ja se on silloin siinä. Täytyy ottaa huomiota kaunista ulkonäköä kylpyhuoneessa niin, että asiakas on varma, että siellä oli tarkasti siivottu.





Huoneiden siivoamisen aikana minä voisin tutustua siihen, mikä on oikeasti ero huoneiden tyyppien välillä. Emiliasta löytyy kolme vaihtoehtoa. standard, superior ja svitti.
Standard - tyypillinen huone mistä löytyy perus matkustajien tarvikkeet. Sekä huoneesta että kylpyhuoneesta. Tietysti on telkkari.
Superior - päisti perustarvikkeita asiakas löytyy sieltä vedenkeitin, kaakaota, lisälasia, sokeria, hunajaa, kylpytakkeja ja tossuja. Kylpyhuoneesta hän löytyy lisäksi matkakokoiset suihkusaippua, sampoota, vartalobalsamia ja hammasharjoja.
Svitti - Sieltä löytyy samaa mitä löytyy superior huoneesta ja lisäksi on sauna, pieni olohuone ja toinen kylpyhuone.

Siivoaminen hotellissa ei koske vain huoneita. Se onkin yleistilojien siivoaminen. Kerroshoitajien työvuoro alkaa heti aamulla. Aloitetaan alhaalta siis aulabaarista missä imuroidaan, pesen latian ja pinnat asiakkaiden WC-ssa. Sen jälkeen nousemme toiseen kerrokseen mistä löytyväy kokouskabineetit ja sauna. Siellä tarkistetaan mitä siivotaan. Kun ne tilat ovat jo pesty odotetaan asiakkaiden lähtö niin, että voidaan päästää heidän huoneiseen siivoamaan.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

TOP. Hotelli Emilia. Viikko 6.

Viikolla numero kuusi minä jatkoin vastaanotonvuoroa. Mutta silloin kun aamulla oli ihan hiljaista, minä autoin kerroksilla.

Kokouspalvelu
Olen jo opiskellut järjestää tilaa pieneksi kokoukseksi ihan nopeasti. Muistan jo ulkoa mitä täytyy tuoda ja mistä haen kaikii astiat ja ruokaa. Laitan kaikki astiat sopivassa järjestyksessä. Asiakas ota ensin kupin, sitten valita kahvia tai teeta ja sitten ottaa mukaan lautasen ja jotain syottävää.



Tavallisesti järjestetty diplomaattimuotoinen pöytä.


Kokousasiakkat tarvitsevatkin valkokankaan ja projektorin, joka on tuotu saliin ennen kokousta. Täytyy itse rakentaa valkokankaan, mikä oli ihan vaikeaa minulle alussa.



Kokousasiakkaille ei tarvi tuoda kupit, lasit ja liusikat erikseen. Ne kaikki löytyvät jo aamiaispöydältä. Täytyy vain etukäteen tuoda vesi- ja kahvitermarit. 


Joskus diplomaattimuotoinen luokka muuttuu tavalliseksi luokaksi. Se on tarkoitettu esimerkiksi kurssille ja opetuksille. 



Kerroshoitaaminen
Silloin, kuin oli hiljaista vastaanotossa, minä kävin kerroksessa auttamassa. Minulla oli ihan hauska haaste, josta itse tyykän tehdö kotona. Minä silitin vuodevaatteita ja pöytäliinoja.



Minä olen jo kirjoittanut ennen, että kerran viikossa täytyy imuroida käytävässä. Silloin, kun tulin auttamaan oli juuri sen "kerran viikossa". Käyttävä on ihan pitkä, mutta pistorasia käytävän keskella auttoi paljon liikettä perästä hissiin. Mitä minä itse luulen hyväksi ajatukseksi on se, että johto on keltäinen, kovin näkyvissä sinisessa matossa. Jokainen asiakas, joka lähtee pois huoneesta huomaa sitä ja ei kompastele.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

TOP. Hotelli Emilia. Viikko 5.

Viidessa viikossa minulla oli aamiaisvuoro ja vastaanottovuoro. Tein tietysti samaa mitä olin tehnyt ennen. Mutta hotellissa aina on jotain lisää tekemista ja tässä postauksessa kerron vähän lisää tehtävistä.

Aamiaisen tarjoilu
Minulla oli kolme päivää aamiaisvuorossa. Ei ollut niin kiireistä siksi voisin tehdä samaa mitä tein jo ensimmäisellä viikolla harjoittelussa. Keräsin astiat pöydiltä, toin ne keittiöön pesemään, laittoin tuoretta kahvia, mehua ja maitoa.
Myös aamiaisvuorossa hyvin laitettu lautasella ruoka on tarkeä asiakkaille. Minä sanoisin, että silmät syövät ensin siis ruoan täytyy vaikuttaa huomiota.



Silloin, kun ei ole paljon asiakkaita salilla, mutta on paljon likaisia astioita minä alkan tiskata semmosen ison tiskikoneen avulla. Laitan astiat sisään, pidän koneen kinni ja odottelen kunnes koneessa on näkyvissä "End". Sen jälkeen otan astiat pois koneelta kuivaamaan. Tietysti vuoron jälkeen täytyy pestäkin tiskikonetta. Mutta oikeasti sen avulla tiskaaminen on hauska ja nopea.


Jokaisella pöydällä on suolaa ja pippuria. Silloin talloin kannattaa tarkista onko vielä tarpeeksi asiakkaita varten. Silloin kun minä olin aamiaisvuorossa täytyi täyttää suolaa.


Kokouspalvelu
Kokousasiakkaat tilasivat lounaan. Tilaus oli sen tarkeampi, että siihen liittyi myöskin gluteniton ruoka. Sellaista erikoistilausta oli haettu Piparkakkutalosta, siis ravintolasta, joka liittyy samaan ryhmään kuin hotelli. Saunakabinetissa missä kokous oli, asiakkaita varten oli jääveden. Lounaspöytä oli laitettu käytävässä saunakabinetin vieressä. Nakit ja pyörykät olivat tarjoilla lämpimänä ja salaatti oli tarjoilla kylmänä. Lihaa ja salaattia varten annoimme myöskin leipää, voita, mustardia ja ketsuppia. 




torstai 10. maaliskuuta 2016

TOP. Hotelli Emilia. Viikko 4.

Tällä viikolla olin ennen kaikkea iltavuorossa. Vain lauantaina minä aloin päivän aikaisin. Minä tein tietysti kaikki perus vastaanoton asiat ja mitä lisää tuli, kirjoitan ylos tähän postaukseen

Vastaanotto
Kevät on tulossa! Myös vastaanoton pöydälle. Minä kävin kirjakaupassa ostamassa tulppaanit. Kukat on mielestäni kiva ajatus. Saapuvat asiakkaat voivat tuntea vähän keväältä.
Sellainen kukkakimppu on kaunisnäköistä ja vaikuttaa huomiota.Minä itse luulen, että kukat markinnoinissa on on fiksu kikka.


Myös kukat asiakkaan pöydille aulabaarissa olivat muutettu. Pieniä, söpöjä kukkia näyttävät sopivilta asiakkaille, jotka istuvat pöydässä.


Minä pidän paljon erikoiset kahvista. Ennen kaikkea cafe latte, jolla on niin paljon kuumaa maitoa. Emilian aulabaarista on mahdollista ostaa sellaista kahvia. Ja ei aina. Asiakkaat voivat ostaa espresso ja cappucino. Erikoiskahville on omia kuppeja ja lautaisia. Valmiselle annokselle annetaan vähän suklaata ja omaa sokeria.


Joka tiistaina ja torstaina on saunailta. Kaksi saunavuoroa - naisten ja miesten antaa mahdollisuutta kokeilla suomalaista perinteistä rentoutumista. Se on ihan tavallinen asia suomalaisille ja hieno, uusi kokemus ulkomaalaisille. Tuossa kaksi päivässä sauna on kaikille hotellin asiakkaille. Muuten voidaan vuokrata saunaa yksityiseksi käytöksi. Sen aikana asiakas voi olla varma, ettei kukaan päästää sisään.
Sauna on lämmitetty noin tunnin ennen saunailta alkua. Sen jälkeen voivat päästää rentoutumaan huomioon ottaen onko silloin naisten vai miesten vuoro.
Paitsi saunaa sieltä löytyy suihkut, sampoot. Täytyy ottaa mukaan vain pyhkeet ja... hyvää asennetta :)





Kokouspalvelu

Tällä viikolla kokoukset olivat salilla ja saunakabinetissa.
Salilla oli tavallinen iltakokous ilman syöttävää. Asiakkat tarvitsivat pelkästään valkokankaan ja projektorin. Työntekijät laittavat sen valmiiksi niin, että kun kokousvieraat saapuvat, voivat aloittaa heti.



Kokouksen jälkeen täytyy järjestää kaikki pöydät seuraavan päivän aamiaiselle. Ei se jatku kauan. Alussa on vaikein silloin, kun kaikki tuolit häiritsevät vähän ja pöydän täytyy siirtyä omalle paikalle. Lopputulos oli minulle tyytyväinen. Asiakkaat voivat saapua aamiaiselle vaikkapa nyt



Kokouskabinetin vieressä sijaitsee toinen kokoustila, vähän pienempaa. Se on saunakabinetti. Sen ven vastapäätä on sauna, siksi on se itse asiassa saunakabinetti.
Se on hieno paikka pieneksi kokoukseksi. Sielta löytyy pöytää, tuolia, sohvaa, parveketta johon voidaan mennä polttamaan tupakkaa, jääkapi-baari, TV:ttä, johtoa ja pientä kahvipöytää. Sieltä löytyy myöskin hissia, jonka avulla voidaan nostaa tarvitsevat kokoustuoteet.
Jokaisen kokouksen jälkeen täytyy tarkistaa mitä on puuttuu jääkaappi-baarista ja täydentää sen.



Kokoustila oli varattu neljäksi henkilöksi siksi kaikki mahtui hyvin pienellä pöydällä. Kahvia, kuumaa vettä, maitoa ja pulloja oli annettu juuri ennen tapahtuman alkua


Jäävesikannu on aina vaativainen. Baarista tietysti löytyykin vettä mutta se on pullovesi ja lisäksi sitten täytyy maksaa. Vesikannu on asiakkaille ilmaiseksi.

tiistai 1. maaliskuuta 2016

TOP. Hotelli Emilia. Viikko 3.

Kolmosella viikolla minulla oli pelkastaan iltavuoro. Taas opiskelin uusia asioita. Muun muassa alkoholin myynti, ruoan tarjoilu ja tilan järjestäminen pienelle kokoukselle.

Vastaanotto
Sen täkiä, että baari sijaitsee vastaanoton vieressä, vastaanottovirkailijat myyvätkin alkoholit. Oluet, siiderit, drinkit, erikoiskahvit - sitä löytyy baarista. 
Minä opiskelin miten tarjotaan eri alkoholia. Valkoviini laitetaan pienemmalle lasille, punaviini isommalle. Aina täytyy kysyä haluako asiakas 12 cl vai 16 cl viinia. Valkoviini on säilitetty jääkapissa, koska on se tarjolla kylmänä. Punaviini on säilitetty huonelämpötilassa.
Siiderit, lonkerot, oluet pullosta laitetaan omille laseille. Siiderille ja lonkerolle voidaan lisätä vähän jäitä. 
Aulabaarissa on mahdollista juoda erikoisoluet. Sieltä löytyy tsekkiläinen Budějovický Budvar ja Švejk, joka on tsekkiläistyyppinen olut, oma Tawastia Group:n olut.
Opiskelin vähän uudet sanat, jotka liittyvät alkoholimyyntiin. Tuoppi tarkoittaa olut. Tuoppi on yleisesti pitkä, siis iso. Nelkku on olut nelonen, siis vähän vahvempaa kuin yleinen olut kolmonen. Lonkku on lonkero. Kossu on Koskenkorva (koskinen - Koskenkorva ja annoisvettä), jallu on Jaloviina, jekku on Jägermeister. Head is about to explode :)



Baarista voi ostaa jotain syöttävää. Edessä aina on tarjoilla jotain makuista, esimerkiksi viinerit, croissantit, sämpylät. Lämpimänä ruokana on panini juuston, kinkun ja salamin kanssa tai tosti kinkun ja cheedarin kanssa. Se on tarjoilla salatin, tomatin ja kurkun kanssa. Itse tyykän tästä ja suositelen! 


Kerran kuukaudessa täytyy kastella kukat. Kukkaruukkuun mahtuu viisi litraa vettä. Minulla oli kannun johon mahtui vain yksi litra siksi siirryin vähän aikaa paikasta paikkaan täyttämään kannua kastelemista varten ;)


Asiakkaat, jotka saapuvat hotelliin, voivat maistella vähän suklaa. Vastaanotossa on aina Fazerin kärkkejä. Minäkin itse maistelen nitä silloin talloin ;)
Kannattaa täyttää suklaakulho jos se on melkein tyhjä.Suklaata haetaan lähinkaapista tai keittiöstä kun kaapista ei sitä löytyy.


Tapahtuu, että asiakkaille, jotka saapuvat hotelliin on tarjoilu kuohuviini. Silloin ennen asiakkaan saapumista hänen huoneeseen tuodaan kauniisti laitettu kuohuviinipullon jääiden ja viinilasin mukaan.


Kun on jo kello 23.00 vastaanotto menee kiinni. Työntekijä lähtee jo kotiin ja koko vastaanotto- ja baarialue on suljettu kaikille kello 7.00 aamulla asti. Sen aikana asiakkaat, jotka ilmoittivat etukäteen, että saapuvat vasta yöllä, saavat huoneavaimet vartijalta, jolla on silloin yövuoro. 




Kokouspalvelu


Ei ole välillä, oikeasti, moneksi ihmiseksi on suositeltu kokous. Voi olla isompi, voi olla pienempi. Minulla oli mahdollisuus järjestää tilaa pientä kokousta varten. Vain viisi henkilöä.
Siinä tapauksessa vain astioiden määrää on tärkeä. Minuä tuon niin monta kuppia, liusikkaa, lautasta jne kuin monta ihmista on. Termarin-, sokerin-, teepussin, jääveden määrää ei muuttu. Kahvitermari ja kuuma veden termari pitää olla täynnä. Sama kuin jäävesikannu.
Ruokakin oli tarjolla viideksi ihmiseksi. Oli mahdollista valita sämpylän ja salaatin välillä.



Joskus kokousasiakkaat tilaavat lounasta. Silloin ruoka on tarjolla käyttävässa, kokouskabinetin oven vieressä. Pöydän pälle täytyy laittaa pöytäliinan ja tuoda lautaset, ruokailuvälineet ja servetit. Pöytä on tarpeeksi pitkä, että sinne mahtuvat kaikki herkut, jotka ovat asiakkaille suositeltu. Lämpi ruoka on annettu heti ennen kokousalkua.